Oulun Lehti

Kaleva sai lauantaina juttuvinkin oululaisen kaupunginvaltuutetun Sari Halosen (sd) kärkkäästä käyttäytymisestä Facebookissa.

Sotkamo-lehti uutisoi, että yksi kainuulainen on menehtynyt koronavirustautiin . Lehti kertoo saaneensa useasta lähteestä.

Sotkamo-lehti uutisoi, että yksi kainuulainen on menehtynyt koronavirustautiin . Lehti kertoo saaneensa useasta lähteestä.

Oulussa viikonloppuna kadonneen 18-vuotiaan Juho-Pekka Uusitalon etsinnät jatkuvat yhä. Uusitalo oli ollut viettämässä viime.

Oulu-Lehden henkilöstön kriisipalaveri 1.9.2017Poliisi kertoo: Näin poikkeuksellisen koronavapun juhlinta.

– Vapun juhlinta on ollut yön aikana rauhallista ympäri Suomen, kerrotaan poliisin tilannekeskuksista STT:lle varhain aamulla.

Nuoriso-ohjaaja Nuorisoporukoita jouduttu hajottamaan kaupungilla – nuoret. – Nuoret ovat tietoisia vallitsevista kokoontumisrajoituksista ja lähikontaktien aiheuttamista riskeistä. – Kyllähän. nuoriso ja vapaa ajan ohjaaja nuoriso ohjaaja työpaikka Kilometrien pituinen autoletka liikkuu Vaasan yössä. Korona-aikaan kokoontumisia ei suositella mutta nuorten automiittiin. Nuorisoporukoita jouduttu hajottamaan kaupungilla – nuoret. – Nuoret ovat tietoisia vallitsevista kokoontumisrajoituksista ja lähikontaktien aiheuttamista riskeistä.

Lehtitietojen mukaan rajoitukset jatkuvat, vaikka työpaikat ja koulut alkaisivatkin avautua. "Uusi normaali" on turvavälien.

Lehtitietojen mukaan rajoitukset jatkuvat, vaikka työpaikat ja koulut alkaisivatkin avautua. "Uusi normaali" on turvavälien.

Valtaosa sairaalahoitoa vaativista on Hyksin alueella. Suomessa on varmistunut jo liki 4700 koronavirustartuntaa. LEHTIKUVA /.

Vapun juhlinta on ollut yön aikana rauhallista ympäri Suomen, kerrotaan poliisin tilannekeskuksista STT:lle varhain aamulla.

Oulussa viikonloppuna kadonneen 18-vuotiaan Juho-Pekka Uusitalon etsinnät jatkuvat yhä. Uusitalo oli ollut viettämässä viime.

Savutuvan Apaja Luonnon keskellä, Päijänteen rannalla, aivan Jyväskylän kupeessa on Savutuvan Apaja. Tule nauttimaan Suomen luonnosta, sen talvesta ja kesästä, pitkistä syysilloista ja kirkkaasta keväästä. Maistele aitoja makuja, joita täällä on aina arvostettu. Liity osaksi historiaamme ja pysähdy kanssamme tähän hetkeen. Savutuvan apajan tarina Huutista Voisko joku kertoa et mistä löytyis tai onx mahd.netissä päästä pelaa ”huutista”?
Vahinko Näytön saamiseksi tutkinta pitäisi aloittaa mahdollisimman nopeasti. Ylä-Savossa Kiuruvedellä sijaitsevassa hoivakodissa on. Näytön saamiseksi tutkinta pitäisi aloittaa mahdollisimman nopeasti. Ylä-Savossa Kiuruvedellä sijaitsevassa hoivakodissa on. Werker on tamperelainen asbesti­töihin, vesi- ja palovahinko­saneerauksiin sekä desinfiointeihin erikoistunut palveluyritys. Korjauspalvelumme auttaa huoneistoremonteissa ja märkätila­saneerauksissa. Toimimme Pirkanmaan talous­alueella. Vahinko­päivystyksemme palvelee 24/7. Lue lisää Korvaako vakuutus koronan aiheuttamia vahinkoja? Lue tästä

Tags: No tags